Kauan kauan sitten, silloin kun sinä, lapseni, olit vielä ilkeä juoru naapurin vaimojen kaivokeskusteluissa, taivaitamme hallitsi vielä Kuutakin valovoimaisempi taivaankappale. Tuhannen tähden voimalla se loi kirkkauttaan keskuuteemme. Aamuruskon jälkeen – ja minä puhun nyt todellisesta aamuruskosta, en siitä kalvaasta jäännöksestä jota me saamme kerran vuorokaudessa katsella – tuo loistava kiekko, jota Auringoksi kutsuttiin, kohosi itäiselle taivaalle, ja koko maailma syvimpiä varjoja myöten kylpi sen loisteessa. Saimme tehdä työmme pelloilla ja kodeissamme lämmön syleileminä ja valon opastamina, kunnes viimein uupuneina saimme katsella, kuinka se laski länteen, vain noustakseen pian uudelleen. Tuota valkeuden aikaa me kutsuimme ?päiväksi?, laskun ja nousun välistä aikaa taas ?yöksi?.
Yön laskeuduttua peikot ja muut pimeyden olennot hiipivät ulos koloistaan, vaanien matkamiehiä, jotka eivät olleet ymmärtäneet hankkia ajoissa yösijaa. Ne juonivat ja kieroilivat ja lupasivat yö toisensa jälkeen alistaa maailman ja sen rauhantahtoiset asukit valtansa alle. Joskus ne kokosivat sotajoukkoja hyökätäkseen pahaa-aavistamattomien kimppuun. Mutta joka aamu ne joutuivat pakenemaan takaisin kuoppiinsa ja tunneleihinsa, sillä Auringon valo oli niille kuolemaksi.
Mutta sitten tuli Auringonsurmaaja.
Ikiyö on satu/low-fantasy-larp, jonka kantavana ideana on se, että se pelataan valtavirrasta poiketen yöaikaan. Peli on suunniteltu noin parillekymmenelle hengelle.