Fantasia

Fantasia - mielikuvitus. Lajityypin nimenä käytetään yleensä merkitsemään taikuudella ja todeksi käyneillä myyteillä höystettyä keskiaikaa.

"Kruunajaiset houkuttelivat väkeä maan joka kolkasta. Kaupunkiin matkasi haltioita Utusalosta, ihmisiä Mustaveden kaupungeista, tonttuja Sammalnummelta ja väittipä joku nähneensä muutaman gistinkin saapuneen Kylmiltä kallioilta. Vanha lännentie oli pullollaan väkeä, joka kulki karavaaneissa tai vankkureissa, ratsain tai kävellen. Linnan pihalla kierteli jos jonkinlaista torikauppiasta ja viihdyttäjää; trubaduurit kertoivat ylväiden sankareiden teoista ylväiden sankareiden juodessa olvia majatalossa. Aatelisto kokoontui puhumaan politiikkaa rahvaan setviessä ihmissuhteitaan ja olipa paikalla muutama ulkomaalainenkin töllisteltävänä. Sanottiin jopa, että metsään olisi kätketty aarre ja muutama seikkailijanplanttu oli jo lähtenyt sitä etsimäänkin."

Perusfantasia on ajanjaksoltaan ja sijoituspaikaltaan keskiajan Eurooppaa muistuttava paikka, jossa osa myyteistä on herännyt eloon: metsissä saattaa asua outoja henkiä, hämärän näköinen vanhus onkin oikeasti velho ja kylän parantajan voimat eivät perustukaan pelkkään yrttien tuntemukseen. Vaikka joitakin fantasiapelejä on sijoitettu myös mm. kivikauteen, nykyisyyteen ja erinäisiin ajanjaksoihin siltä väliltä, on juuri keskiajan ritarirunoudesta, saduista ja mytologiasta inspiraationsa saanut maailma genrelle tyypillisin. Druidit, ritarit, seikkailijat, velhot, bardit, papit, maalaiset, porvarit, käsityöläiset ja aateliset ovat tuttua tavaraa lähes kaikissa fantasiapeleissä.

Fantasia jakaantuu karkeasti kahteen luokkaan. On seikkailufantasiaa, jossa suuret sankarit lyövät rumia hirviöitä metsän uumenissa, pelastavat neitoja ja etsivät aarteita. Ja on ihmissuhdefantasiaa, joka sisältää diplomatiaa, politiikkaa, uskontojen välisiä dilemmoja ynnä muuta. Tietysti molemmissa on paljon sotkuisia tunteita ja luonteita ja sen sellaista. Seikkailufantasiassa tyypillinen hahmo voisi olla esimerkiksi haltiavelho, ihmisritari, hiisisoturi tai linnanneito. Ihmissuhdefantasiassa taas on tarjolla enemmän aatelisten, valtionpäämiesten, palvelijoiden ja vakoojien rooleja. Ainakin kirjoitushetkellä [1997] seikkailufantasia on jäänyt täysin suotta ihmissuhteitten varjoon.

Toinen tapa jakaa fantasiapelit on luokitella ne alhais- ja ylhäisfantasiaan (low ja high fantasy). Alhaisfantasian epätodellisuuskerroin on huomattavasti pienempi - niiden maailma muistuttaa suuresti meidän maailmaamme. Alhaisfantasian maailmat ovat usein aiempien maailmanaikojen vallitessa olleet ylhäisfantasian maailmoja, jotka ovat vuosituhansien varrella jostain syystä menettäneet loiston aikansa. Ylhäisfantasian maailmat ovat täynnä velhoja, epäihmisiä, lohikäärmeitä, ulottuvuusportteja ja mitä ikinä pelinjohtajan mielikuvitus pystyykään keksimään. Ymmärrettävistä syistä ihmissuhdefantasialarpit ovat usein alhaisfantasiaa ja seikkailupelit ylhäisfantasiaa. Tosimaailman aiheuttamien rajoitusten takia live-roolipeleissä on hankala toteuttaa ylhäisfantasiaa äärimmilleen vietynä.

Kirjallisuutta:

Alexander, Lloyd: "Prydainin kronikka"-sarja ("Kolmen kertomus", "Hiidenpata", "Llyrin linna", "Taran vaeltaja" ja "Suurkuningas"). Gummerus, Helsinki 1987 - 1991.

Ashton-Smith, Clark: "Viimeinen hieroglyfi". WSOY, Helsinki 1984.

Asprin, Robert: "Varkaiden maailma" (Thieves' World, 1979). TK-Kustannus Oy, Helsinki 1992.

Bradley, Marion Zimmer: "Avalonin usvat" (The Mists of Avalon, 1982). WSOY, Helsinki 1986.

Donaldson, Stephen: "Berek Puolikäden paluu" (Lord Foul's Bane, 1977). Tammi, Helsinki 1988.

Le Guin, Ursula: "Maameri"-sarja ("Maameren velho", "Atuanin holvihaudat", "Kaukaisin ranta" ja "Tehanu"). WSOY, Helsinki 1984 - 1993.

Hinkkanen, Juhani (toim.): "Velhojen valtakunta". Kustannus Oy Jalava, 1989.

Howard, Robert E.: "Conan voittaja" sekä novellikokoelmat "Conan ja demonit", "Conan taistelija", "Conan Cimmerialainen", "Kadotuksen kuilu" ja "Yön kuninkaat". Kustannus Oy Jalava ja WSOY, Helsinki 1990 - 1993.

Lewis, C. S.: "Narnia"-sarja (mm. "Velho ja leijona", "Prinssi Kaspian" ja "Prinssi Kaspianin matka maailman ääriin"). Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.

Moorcock, Michael: "Elric Melnibonélainen" (Elric of Melniboné, 1972). TK-Kustannus Oy, Helsinki 1992.

Sadelehto, Markku (toim.): "Pimeyden linnake", "Shoredanin kellot" ja "Mustan jumalan suudelma". Kustannus Oy Jalava & WSOY, 1991 - 1993.

Tolkien, J. R. R.: "Hobitti", "Taru sormusten herrasta"-trilogia ("Sormuksen ritarit", "Kaksi tornia" ja "Kuninkaan paluu") ja "Silmarillion". WSOY, Helsinki 1966 - 1995.

Vance, Jack: "Iltaruskon maa" (The Dying Earth, 1950). Kirjayhtymä, Helsinki 1988.

Wagner, Karl Edward: "Pimeyden verkot" (Darkness Weaves, 1978). WSOY, Helsinki 1992.

Weis, Margaret & Tracy Hickman: "Dragonlance"-sarja (mm. "Syyshämärän lohikäärmeet", "Talviyön lohikäärmeet" ja "Kevätaamun lohikäärmeet"). Kustannus Oy Jalava, Helsinki 1993 -.

Sarjakuvia:

Aragones, Sergio: "Urho epäonnensoturi"-sarjakuvalehti (Groo the Wanderer). Kustannus Oy Semic, Tampere 1984 - 1985.

Bourgeon: "Hämärän matkamiehet"-albumisarja. Kustannus Oy Jalava, Helsinki 1991 - 1995.

"Conan"-sarjakuvalehti. Kustannus Oy Semic, Tampere 1984 - 1996.

Foster, Harold R: "Prinssi Rohkea"-albumisarja (Prince Valiant). Kustannus Oy Semic, Tampere 1976 - 1978.

Howard & Hiltunen: "Mustan rannikon kuningatar". Kustannus Oy Jalava, Helsinki 1991.

Mills & McMahon: "Slßine 1 - 2". Kustannus Oy Jalava, Helsinki 1995.

Pini, Wendy & Richard (WaRP Graphics): "ElfQuest"-albumisarja 1 - 5 (ElfQuest). Kustannus Oy Jalava, Helsinki 1990 - 1993.

Elokuvia:

Boorman, John: "Excalibur - sankarin miekka" (Excalibur). USA 1981.

Cohen, Rob: "Dragonheart - viimeinen lohikäärme" (Dragonheart). USA 1996.

Donner, Richard: "Legenda haukasta" (Ladyhawke). USA 1985.

Henson, Jim: "Labyrintti" (Labyrinth). USA 1986.

Howard, Ron: "Willow - Suuri seikkailu" (Willow). USA 1988.

Milius, John: "Conan - barbaari" (Conan the Barbarian). USA 1981.

Pyun, Albert: "Julma miekka" (The Sword and the Sorcerer). USA 1982.

Reiner, Rob: "Prinsessan ryöstö" (Princess Bride). USA 1987.

Robbins, Matthew: "Lohikäärmeentappaja" (Dragonslayer). USA 1981.

Scott, Ridley: "Legenda" (Legend). USA 1985.

Live-roolipelejä:

Karhun kilta: mm. "Edaija"-pelit ja "Midwinter Night's Dream". Turku 1997.

Korpin Klaani: mm. "Korpinmaa"- ja "Fenris"-kampanjat. 1990 -.

Linhola, Tommi ja Miika: "Hiisisuot"-kampanja. Nastola 1994 -.

Nordarakin kilta: "Nordarak"-kampanja. 1989 -.

Oulun Interaktiiviset Eläytyjät (OIEI): "Ars Magica"-kampanja. Oulu 1997 -.

Pohjola, Mike (Ryhmä Ilman Nimeä): mm. "Draiocht II". Turku 1997.

Pyhän Mikaelin veljeskunta: "Kothar"-kampanja. Mikkeli 1994 -.

Larp.fi 2.0